EtusivuBlogiKoirammePentueetPentujaVihikoiraNaksutinkoulutusLinkitin English
JÄLJESTYSSÄÄNNÖT HIKIJÄLJELLE VIHIKOIRIA VARTEN

Hyväksytty SKL-FKK:n valtuustossa 21.11.1998
Voimassa 01.04.1999 alkaen

1§ Hikijälkikokeen päämäärä ja tarkoitus

Vihikoirille järjestetään omia ns. hikijälkikokeita. Hikijälkikokeiden tarkoituksena on aktivoida jälki-innostusta ja levittää tietoutta rodun käyttötarkoituksesta.

Vihikoira on jälkikoira, jolla on vahva jäljestysvietti ja hyvä keskittymiskyky. Huomioonotettavaa vihikoirassa on, että sitä voi käyttää ns. tunnistusjäljellä eli se tunnistaa sen, joka on jäljen tehnyt ("kävelijä"). Koe jäljittelee eksyneen ihmisen etsimistä.

Hikijälkikoetyöskentely on erinomainen tapa verrata ja arvioida koiria, sekä kehittää rodun perinnöllistä erikoisominaisuutta.

2§ Koelajit

Vihikoirien hikijälkikokeet ovat luonteeltaan joko yleisiä tai yhdistysten jäsentenvälisiä tai rotujärjestöjen alaisten rotujen kokeita, joihin osallistumisoikeus määritellään erillisillä kilpailusäännöillä.

3§ Osallistumisoikeus ja sen rajoittaminen

Kokeisiin saavat osallistua SKL-FKK:n rekisteröinti ja rokotusvaatimukset täyttävät, terveet vihikoirat. Kokeeseen tulee osallistua vähintään kolme (3) koiraa ennen kuin se järjestetään.

Koetoimikunnalla on oikeus rajoittaa osallistuvien koirien lukumäärä kulloinkin voimassa olevien SKL-FKK:n ohjeiden mukaisesti, jos koejärjestelyt niin vaativat. Koiranomistajille ilmoitetaan kokeeseen pääsystä välittömästi ilmoittautumisajan päätyttyä.

Kokeeseen ei saa osallistua:

  • sairas koira
  • kiimainen narttu
  • kantava narttu 30 vrk ennen ja 42 vrk jälkeen synnytyksen

4§ Järjestämisluvan myöntäminen

Näitä sääntöjä noudatetaan FCI:n, Kennelliiton hallituksen ja kennelpiirin myöntämissä kokeissa. Kennelpiirit myöntävät yleiset ja jäsentenväliset hikijälkikokeet. Kennelliiton hallitus myöntää Suomen Vihikoirayhdistys ry:n esityksestä viralliset arvokilpailut, joiden säännöt SKL-FKK:n hallitus on hyväksynyt. FCI myöntää kansainväliset kokeet.

5§ Koeluvan anominen

  1. Luvan anoja ja järjestysvastaava
    Kokeiden toimeenpanoluvan anoo järjestävä yhdistys, jonka tulee olla SKL-FKK:n jäsen, rotujärjestön/-järjestöjen jäsenyyttä pidetään suotavana. Kokeen järjestelyistä huolehtii järjestävän yhdistyksen nimeämä koetoimikunta.
  2. Anomisen määräaika
    Kokeet on anottava SKL-FKK:n kulloinkin voimassa olevien määräaikaisilmoitusten mukaan.
  3. Anomuksen sisältö
    Koeanomuksessa on mainittava järjestävä yhdistys, kokeen nimi ja luonne, osanottorajoitukset, koeaika ja -paikka, kilpailuluokat, osanottomaksun suuruus sekä kenelle ja mihin mennessä ilmoittautuminen ja osanottomaksu suoritetaan, tehtävään suostunut kokeeseen nimettävä (johtava) ylituomari ja hänen varamiehensä sekä koetoimikunnan puheenjohtaja. Anottaessa kokeeseen rajoitettua osanottajamäärää tulee rajoittamisessa noudattaa SKL-FKK:n asiasta antamia ohjeita.
  4. Anomus osoitetaan
    Anomus osoitetaan aina sen kennelpiirin hallitukselle, jonka alueella koe järjestetään. Jäljennös koeanomuksesta toimitetaan järjestävän yhdistyksen kotipaikan kennelpiirille.
  5. Kokeesta ilmoittaminen/tiedottaminen
    Kennelpiirit tai rotujärjestöt ilmoittavat myöntämistään virallisista kokeista SKL-FKK:n määräaikaisilmoitusten mukaisesti julkaistavaksi Koiramme -lehdessä.

6§ SKL-FKK:n yleinen kokeiden ja kilpailujen ajankohdan siirto tai peruuttaminen

Kokeet ja kilpailut on anottava SKL-FKK:n voimassaolevien määräaikaisilmoitusten mukaisesti. Hyväksytty koe/kilpailu tulee järjestää myönnettynä ajankohtana ja vain poikkeustapauksissa se voidaan siirtää tai peruuttaa.

  1. Kokeen ajankohdan siirto
    Kokeen siirto koskee aina koko koetta, palveluskoira (tms.) kokeissa koelajia tai koelajin tiettyä luokkaa sekä kaikkia siihen ilmoittautuneita koirakoita.
    Päätös siirrosta tulee tehdä ennen kokeen alkamista.
    Kokeen siirtämisestä ja sen uudesta ajankohdasta päättävät kokeen ylituomari ja koetoimikunnan puheenjohtaja tai kokeesta vastaava koetoimitsija yhteisellä päätöksellä. Päätöksen koepäivänä tekee jompikumpi yksin toisen ollessa estynyt.
    Koe voidaan siirtää vain yhden kerran ja uuden ajankohdan tulee olla samalla koekaudella korkeintaan 14 päivän sisällä alkuperäisestä ajankohdasta, muita vastaavalle ajankohdalle myönnettyjä kokeita häiritsemättä.
    Siirrettyyn kokeeseen ei saa ottaa uusia osallistujia.

    Koe voidaan siirtää vain seuraavilla perusteilla:
    sääolosuhteet ovat koirille kohtuuttoman epäedulliset tai koiria vahingoittavat
    järjestäjästä riippumaton koealueen peruutus tai käytön este
    koetta ei voi järjestää sääntöjen edellyttämällä tavalla
    tuomarin äkillinen, ylivoimainen este, mikäli sijaista ei kohtuudella saada hankittua; esimerkiksi sairaus, onnettomuus, kuolema tms.
    muun, ko. lajin säännössä/koeohjeessa mainitun syyn vuoksi
    Siirto on aina välittömästi ilmoitettava kirjallisesti koeluvan myöntäneelle kennelpiirille tai liitolle voimassa olevia määräaikaisilmoituksia noudattaen. Siirretystä kokeesta siirron syineen on aina
    mainittava kokeen koepöytäkirjassa.
    Ilmoittautumismaksu palautetaan, jos koirakko ei osallistu siirrettyyn kokeeseen.
  2. Kokeen peruutus
    Kokeen peruutus koskee aina koko koetta, palveluskoira (tms.) kokeissa koelajia tai koelajin tiettyä luokkaa sekä kaikkia siihen ilmoittautuneita koirakoita.
    Päätös peruutuksesta tulee tehdä ennen kokeen alkamista. Päätöksen tekevät kokeen ylituomari ja koetoimikunnan puheenjohtaja tai kokeesta vastaava koetoimitsija yhteisellä päätöksellä. Päätöksen koepäivänä tekee jompikumpi yksin toisen ollessa estynyt.
    Koe voidaan peruuttaa vain seuraavilla perusteilla:
    Vähäinen osanottajamäärä. Kunkin koelajin säännöissä/koeohjeissa on määriteltävä osanottajamäärä, jonka alittuessa koko koe voidaan peruuttaa.
    Kokeen siirtämiseen oikeuttava peruste (kts. kohta kokeen siirtäminen)
    Muu, ko. lajin säännöissä/koeohjeissa mainittu hyväksyttävä syy kokeen peruuttamiselle
    Peruutettu koe on peruutussyineen ilmoitettava koepöytäkirjalla täyttöohjeen mukaisesti voimassa olevia SKL-FKK:n määräaikaisilmoituksia noudattaen.
    Ilmoittautumismaksu palautetaan, jos koe joudutaan peruuttamaan eikä lajin koeohjeissa toisin määrätä.

7§ Kokeen ylituomari sekä hänen varamiehensä

Kokeen ylituomarina on oltava SKL-FKK:n pätevöimä vihikoirien hikijälkikokeen ylituomari tai jonkun FCI:n jäsenmaan hyväksymän kenneljärjestön pätevöimä ja SKL-FKK:n hyväksymä vihikoirien hikijälkikokeen ylituomari.
Ylituomarin on oltava SKL-FKK:n ja Suomen Vihikoirayhdistyksen jäsen

8§ Muut tuomarit

Arvostelevan tuomarin pätevyys- ja jäsenyysvaatimukset ovat samat kuin kokeen ylituomarilla

9§ SKL-FKK:n yleinen jääviyssääntö koskien näyttelyitä, kokeita ja kilpailuja

  1. Tuomari ei saa toimia siinä kokeessa nimettynä (johtavana) ylituomarina, johon osallistuu hänen omistamansa koira tai sopimuksen perusteella hänen hallitsemansa koira. Myöskään nimetyn (johtavan) ylituomarin kanssa samassa ruokakunnassa asuvan henkilön omistama tai sopimuksen perusteella hallitsema koira ei saa osallistua siihen kokeeseen, jossa kyseinen ylituomari arvostelee.
  2. Kokeessa koiraa arvostelevan tuomarin koira ei saa kilpailla siinä luokassa, jota hän on arvostelemassa.
  3. Koiraa arvosteleva tuomari/ulkomuototuomari on jäävi tehtäväänsä jos hän on:
    • koiran ohjaaja/esittäjä
    • koiran omistaja
    • koiran kasvattaja
    • sopimuksen perusteella koiran haltija;
    • tai edellä mainittujen henkilöiden perheenjäsen.

    Vanhemmat, aviopuolisot, lapset ja sisarukset katsotaan perheenjäseniksi, vaikka he asuisivat eri osoitteissa. Kasvattajan perheenjäseniksi katsotaan vain ne, jotka asuvat hänen kanssaan samassa osoitteessa.
    Ns. avoliitossa ja vastaavasti yhdessä asuvat henkilöt rinnastetaan aviopuolisoihin.
  4. Kehätoimitsijan/vastaavan koetoimitsijan omistama tai sopimuksen perusteella hänen hallitsemansa koira ei saa kilpailla siinä kehässä/kokeessa, jossa kehätoimitsija/vastaava koetoimitsija työskentelee.

10§ Ilmoittautuminen kokeeseen ja siitä poisjääminen

  1. Ilmoittautuminen
    Ilmoittautuminen kokeeseen on tehtävä viimeistään viikko ennen koetta osanottomaksuineen.
  2. Jälki-ilmoittautuminen
    Koetoimikunnalla on oikeus ottaa vastaan jälki-ilmoittautumisia, mikäli kokeessa on tilaa. Koetoimikunta voi vaatia suurempaa osallistumismaksua, kuitenkin enintään kaksi (2) kertaa normaalin osallistumismaksun
  3. Poisjääminen
    Ilman pätevää syytä osanottomaksua ei palauteta.
    Päteväksi syyksi poisjäämiseen katsotaan koiran alkanut kiima sekä koiran tai omistajan sairaus, joka on lääkärintodistuksella todistettava.
    Poisjäämisestä on välittömästi ilmoitettava koetoimikunnalle, kuitenkin viimeistään ennen kokeen alkua.

11§ Kokeiden tulokset

  1. Tulosten tarkistus
    Kokeen sihteeri tarkastaa kaikki laskelmat ja huolehtii tulosten merkitsemisestä SKL-FKK:n koepöytäkirjalomakkeelle sekä koirakohtaisille lomakkeille ja jättää ne viipymättä ylituomarin tarkastettaviksi. Ylituomarin on vahvistettava koepöytäkirja nimikirjoituksellaan
  2. Tulosten lähettäminen
    Koetoimikunnan on lähetettävä ylituomarin tarkastamat ja vahvistamat koepöytäkirjat sekä koirakohtaiset pöytäkirjat viikon kuluessa kokeen päättymisestä koeluvan myöntäjälle.

12§ Koirien arvostelu

Kaikki koirat arvostellaan samoin perustein

13§ Koeluokat

Alokasluokka (ALO)
Koirille, jotka ovat täyttäneet yhdeksän kuukautta, ja joilla ei ole hyväksyttyä arvosanaa ALO luokasta.

Avoinluokka (AVO)
Koirille, jotka ovat saaneet hyväksytyn arvosanan alokasluokasta

Voittajaluokka (VOI)
Koirille, jotka ovat saaneet kolme hyväksyttyä arvosanaa avoimessa luokassa.

Palkintosijat määritellään yksityiskohtaisesti näihin sääntöihin liittyvissä erillisissä ohjeissa.

14§ Jälkien arpominen

Jokaisella koiralla on oltava oma jälki.

Jäljet arvotaan. Jälkien arpominen tapahtuu ylituomarin alkupuhuttelun jälkeen.

Koe on suoritettava arvotulla jäljellä

15§ Koesuoritus

Kokeessa voi olla yksi tai useampi tuomari koiramäärästä riippuen, näistä yksi on nimetty johtavaksi ylituomariksi jo koeanomuksessa.

  1. Jäljestäminen
    Koira jäljestää noin 10 m:n pituisessa jälkinarussa koko matkan. Koira ja ohjastaja työskentelevät tiiminä. Jos koira on poistunut jäljeltä ohjaaja saa palauttaa koiran jäljelle siihen paikkaan, missä koira vielä oli jäljellä tai antaa koiran itse työskennellä jäljen uudelleen löytämiseksi.
  2. Kokeen keskeyttäminen
    Jos koira ylittää sallitun ajan, on tuomarilla oikeus harkintansa mukaan keskeyttää koe. Koe keskeytetään kun tuomari toteaa, ettei koiralla ole enää edellytyksiä saada palkintoa.
    Koiran ohjaajalla on oikeus keskeyttää koesuoritus. Keskeyttämisen syy on välittömästi ilmoitettava tuomarille.
  3. Koiran sulkeminen kokeesta
    Koira voidaan sulkea kokeesta, jos se on vihainen ihmisille, tai jos koiranohjaaja tahallisesti rikkoo sääntöjä tai ohjeita

16§ Kokeen arvosteluperusteet

Arvostelu lopetetaan kirjalliseen yksityiskohtaiseen arvosteluun, jossa koira saa arvosanan hyväksytty/hylätty

Koiran, joka hylätään aggressiivisuuden takia, täytyy saada siitä merkintä tuloslistaan.

Hyväksyttyyn arvosanaan vaaditaan hyvä jälkityöskentely ja kävelijän merkkaaminen lopuksi.

Asia määritellään tarkemmin erillisissä ohjeissa

17§ Koiran loukkaantuminen

Jos koira loukkaantuu tavalla, joka vaikuttaa sen suoritukseen on sen suoritus keskeytettävä.

18§ Koetoimitsijat ja kokeen järjestely

Kokeen järjestely
Jokaiseen kokeeseen nimetään vastaava koetoimitsija, joka vastaa kokeen suunnittelusta, läpiviemisestä.

Vastaava koetoimitsija huolehtii, että kokeessa on maastovastaava.

Jälkioppaat: Jälkioppaana toimii henkilö, joka on ollut merkitsemässä jälkeä.

Jäljenkävelijät ja maalimiehet määrää vastaava koetoimitsija.

Kokeen toimitsijoiden tehtävät on määritelty jäljempänä erillisillä ohjeilla.

19§ Koiranohjaajan vastuu

Ohjaaja on velvollinen noudattamaan sääntöjä ja ohjeita samoin kuin tuomarin ja toimitsijoiden määräyksiä. Koiran loukkaantumisesta vastaa koiran omistaja.

Ohjaajalla on oikeus ennen lähtöä kysyä kokeeseen liittyviä ohjeita tuomarilta.

Kokeen kuluessa ei ole sallittua keskustella arvostelusta tai tuomarinpäätöksestä tuomarin kanssa tai kritisoida tuomarin arvostelua.
Koiran työskentely voidaan keskeyttää ohjaajan tai tuomarin päätöksellä esim. jos aika menee umpeen eikä koira etene tai koira tai ohjaaja loukkaantuu.

Tuomari voi kieltää osallistumisen ohjaajalta, joka ei noudata sääntöjä ja annettuja ohjeita tai esiintyy hyvän tavan vastaisesti.

20§ Erityismääräyksiä kokeesta

Yleistä jäljestä
Jäljet tehdään lumettomalle maalle ja mikäli mahdollista siten, että tuomari koiraa häiritsemättä voi seurata sen työskentelyä.

Jäljet merkitään piilomerkinnällä, avomerkintä sallitaan vain vaikeissa maastoissa.

Jos ilmenee, että jälki on tehty sääntöjen vastaisesti, jälki hylätään ja osallistumismaksu palautetaan.

21§ Kilpailuluokat

21.1. Alokasluokka
Koiralla on 30 min aikaa koesuoritukseen. Jäljentekijä jättää smellerin lähtöpaikalle. Jälki on n.400 metriä pitkä ja vähintään ½ tuntia vanha. Jäljentekijää koskevat samat jääviyssäännöt, kuin tuomaria. Ohjaaja ei saa nähdä kun jälkeä tehdään. Jäljellä tulee olla yksi noin 90 asteen kulma suunnilleen puolivälissä. Jäljen ei tarvitse olla aivan suora, vaan sen tulee seurata maastoa luonnollisesti. Jäljellä ei saa olla muita varsinaisia kulmia kuin edellä mainittu eikä siellä saa olla tahallaan tehtyä risteävää jälkeä.
Alokasluokassa tuomari saa arvostella korkeintaan kaksitoista (12) koiraa päivässä.

21.2. Avoinluokka
Koiralla on 60 min aikaa koesuoritukseen. Jälki on n. 1-1,5 kilometriä pitkä ja vähintään kuusi (6) tuntia vanha ja seurata maastoa luonnollisesti. Ohjaaja hakee smellerin osoitetusta paikasta. Jälki lähtee hakulinjalta, joka on noin 20 metriä pitkä. Jäljen lopussa koiran tulee tunnistaa (merkata) jäljentekijä kolmen henkilön ryhmästä. Järjestäjien tulee valita henkilöt tunnistamishetkeen niin, ettei ole ohjaajalle itsestään selvää kuka jäljentekijä on.

Avoimessa luokassa tuomari saa arvostella korkeintaan kuusi (6) koiraa päivässä.

21.3. Voittajaluokka
Koiralla on 120 min aikaa koesuoritukseen Jälki on noin kolme (3) kilometriä pitkä ja vähintään 24 tuntia vanha ja seurata maastoa luonnollisesti. Smelleri, hakualue ja tunnistus samoin kuin avoimessa luokassa.
Voittajaluokassa tuomari saa arvostella korkeintaan kolme (3) koiraa päivässä.

22§ Erillisohjeet

Ylituomarin, arvostelevan tuomarin, koiranohjaajan , koetoimikunnan ja koetoimitsijoiden tehtävät ja velvollisuudet määritellään tarkemmin SKL-FKK:n hallituksen hyväksymillä ohjeilla.

23§ Valitukset ja erimielisyydet (SKL-FKK:n yleinen valitusmenettely)

Sääntöjen mukaan tehdystä arvostelusta ei voida valittaa.

Erimielisyydet
Kokeissa ja kilpailuissa syntyneistä erimielisyyksistä on ennen kokeen päättymistä ilmoitettava ylituomarille, jonka on asiaan perehdyttyään pyrittävä saamaan asia heti ratkaistuksi.

Näyttelyissä syntyneistä erimielisyyksistä on ilmoitettava järjestävälle toimikunnalle, jonka on asiaan perehdyttyään pyrittävä saamaan erimielisyys heti ratkaistuksi.

Erimielisyydestä ilmoittamatta jättäminen näyttelyn, kokeen tai kilpailun aikana aiheuttaa valitusoikeuden menetyksen.

Kokeiden osalta ylituomarin ja näyttelyiden osalta toimikunnan on kysyttäessä esitettävä valitusmenettelykäytäntö valittajalle.

Valitusaika ja valitusmaksu
Ylituomarin/toiminnan päätökseen tyytymättömän asianosaisen on tehtävä valitus kirjallisesti järjestäjälle seitsemän (7) päivän kuluessa valitukseen johtaneesta tapahtumasta.

Valitukseen liittyvä valitusmaksusta on suuruudeltaan kaksi (2) kertaa osanottomaksu tai näyttelyjä koskevissa valituksissa kaksi (2) kertaa halvin normaalihintainen ilmoittautumismaksu. Valitusmaksu on maksettava todistettavasti järjestäjälle ennen valitusajan loppumista.

Valitusmaksu maksetaan takaisin, kun valitus on lopullisesti ratkaistu ja valitus on katsottu aiheelliseksi.

Järjestäjän on ratkaistava valitus kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa valituksen saapumisesta. Päätös on toimitettava valittajalle kirjatussa kirjeessä tai muulla todistettavalla tavalla.

Jatkovalitukset
Järjestäjän päätökseen tyytymätön asianosainen voi valittaa päätöksestä näyttelyn, kokeen tai kilpailun myöntäneelle kennelpiirille, palveluskoirakokeiden osalta Suomen Palveluskoiraliitolle, vinttikoirakokeiden osalta Suomen Vinttikoiraliitolle seitsemän (7) päivän kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan.

Kennelpiirin, Palveluskoiraliiton ja Vinttikoiraliiton on ratkaistava asia kuudenkymmenen (60) päivän kuluessa ja päätös on annettava tiedoksi valittajalle kirjatussa kirjeessä tai muulla todistettavalla tavalla.

Päätökseen tyytymätön asianosainen voi valittaa seitsemän (7) päivän kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan Suomen Kennelliiton hallitukselle.

 

A. Ohje vihikoirien hikijälkikokeen järjestämisestä

  1. Yleistä
    Jäljen teossa on määrätietoisesti pyrittävä säilyttämään tasalaatuinen ja koeluokkaan nähden kohtuullinen vaikeusaste. Jäljen teossa on pyrittävä mahdollisimman luonnonmukaiseen tulokseen.
  2. Kokeiden järjestäminen
    Kokeita anottaessa ja järjestettäessä on noudatettava niistä annettuja sääntöjä ja määräyksiä.
    Tuomareiden varaamisessa tulee ottaa huomioon kokeeseen alustavasti suunniteltu koiramäärä. Tuomarin kanssa on sovittava, kuinka monta koiraa hän arvostelee.
    Kokeen koeanomuksessa nimetään ylituomari
    Harjoitusarvostelua haluava tuomarikokelas ottaa itse yhteyttä ja sopii harjoittelusta ko. ylituomarin, sekä kokeen koetoimikunnan kanssa.
  3. Jäljen sijoittaminen maastoon
    Jälkimaastolle ei aseteta tarkkoja määräyksiä ja vaatimuksia, mutta maaston tulisi olla kohtuudella ihmisen kuljettavaa ja sellainen, että tuomari voi seurata koiran työskentelyä.
    Mahdollisuuksien mukaan jälki tehdään "luonnonmukaiseksi" siten, että maasto on mahdollisimman vaihtelevaa, esim. korkeuseroja, ojia, soita jne. pyritään käyttämään hyväksi.
    1. Välineet ja merkitseminen
      Välineet
      - kartta, johon jälki on merkitty
      - kompassi
      - merkitsemistarvikkeet:
      + jälkimerkkejä, jotka eivät vahingoita puustoa ja ovat helposti irrotettavissa
      + lähtömerkki
    2. Merkitseminen
      Jäljen alkuun tulevaan lähtömerkkiin merkitään:
      - luokka
      - jäljen numero
      - jäljen teon kellonaika
      - jäljen tekijä
      Jäljen kulkusuunta merkitään n. 10 metriä lähdöstä tuomaria ja ohjaajaa varten.
      Jäljen merkitseminen maastoon
      - Vähintään viikkoa ennen koetta
      - Merkitään etu- ja takamerkit siten, että kolme merkkiä on yhtäaikaa näkyvissä
      - Kulmat merkitään kahdella puun ympärille kiedotulla nauhalla
      - Jälkien väli maastossa vähintään 100 metriä
      - Jälki ei saa lähteä eikä päättyä autolla ajettavalle tielle
      - Vähintään kaksi ihmistä tarvitaan jäljen merkitsemiseen.
      Merkkejä on oltava riittävän tiheässä jotta opas tietää koko ajan missä jälki kulkee. Jälki merkitään piilomerkinnällä. Avomerkintä sallitaan vain maaston ollessa erittäin vaikea. Tarkoitus on, ettei koiran ohjaaja havaitse tulosuunnasta jäljen sijaintia eikä suuntaa.
  4. Kokeen läpivieminen
    Koiran täytyy olla jäljellä jälkivaljaissa ja narussa, joka ei saa olla yli 10 metriä eikä alle 7 metriä pitkä.
  5. Smelleri
    Smelleri on jäljentekijän käyttämä pieni vaatekappale, jota jäljentekijä on pitänyt lähellä vartaloaan vähintään puoli tuntia. Smelleriä ei saa käsitellä muilla aineilla kuin mitä ihmisen kehosta irtoaa. Jäljentekijä laittaa smellerin käyttämättömään muovipussiin ja jättää pussin osoitettuun paikkaan.
  6. Lähtöjärjestys
    Vastaavan koetoimitsijan tehtävänä on lähtöjärjestyksen arpominen käytännön mahdollisuuksien mukaan.
  7. Olosuhteet
    Vastaava koetoimitsija on velvollinen hyvissä ajoin varaamaan maastot, jotka määräysten mukaan vaaditaan kokeen läpiviemiseen.
    Maastoja on oltava tarpeeksi pitkiin jälkiin, ja huolehdittava, että jälkien väliin jää riittävästi tilaa

B. Koiranohjaajan toimintaohje

  1. Koiranohjaajana vihikoirien hikijälkikokeessa voi toimia henkilö, joka omaa tarpeeksi hyvän fyysisen kunnon.
  2. Koiran ilmoittaminen kokeisiin on tehtävä kirjallisesti kokeen järjestäjälle ilmoituksessa olevaan päivämäärään mennessä osanottomaksuineen, ellei koeilmoituksessa ole toisin määrätty.
  3. Kokeen järjestäjät ilmoittavat koiran omistajalle, onko hänen koiransa voitu hyväksyä ko. kokeeseen ja myönteisessä tapauksessa kokoontumispaikan ja -ajan, samoin majoittumis- ja ruokailumahdollisuuksista.
  4. Saavuttava ajoissa koepaikalle.
  5. Esitettävä koetoimikunnalle koiran rekisterikirja, rokotustodistukset ja mahdolliset muuta tarvittavat asiakirjat.
  6. Seurattava tarkoin ylituomarin puhuttelua, koska tässä tilaisuudessa saadaan tointaohjeet kokeen ajaksi.
  7. Huolehdittava, että koira on valmiina maastossa kun sen aika on lähteä jäljelle.
  8. Koiranohjaajan tulee tarkoin noudattaa niitä ohjeita, joita ylituomarin puhuttelussa on annettu sekä koesuorituksen aikana arvostelevan tuomarin antamia ohjeita.
  9. Ylituomarin hyväksymästä sääntöjen mukaisesta loppuarvostelusta ei voi valittaa. Muista syistä syntyneet erimielisyydet on viipymättä ilmoitettava ylituomarille. Jatkovalitusmenettelystä antaa ylituomari ohjeet, mikäli ao. ei tyydy ylituomarin ja koetoimikunnan yhdessä tekemään päätökseen asiassa.
  10. Osallistuttava kokeen päätöstilaisuuteen. Tällöin julkistetaan tulokset.
  11. Koiran ohjaaja on velvollinen huolehtimaan koiran hyvinvoinnista kokeen aikana, niin koemaastossa kuin majoitusalueellakin, koska koepäivä on pitkä.
  12. Koiran aiheuttamista vahingoista vastaa koiran omistaja.
  13. Käyttäydy kokeessa esimerkillisesti tuomaria, opasta, toisia koiranomistajia ja kaikkia muitakin läsnäolijoita kohtaan, niin kuin toivoisit heidän käyttäytyvän sinua kohtaan.

C. Ohjeet vihikoirien hikijälkikokeen arvostelevalle tuomarille

  1. Yleistä
    Hikijälkikokeessa koiralla on mahdollisuus saavuttaa hikijälkivalion (FIN JVA-H) arvo.
    Tuomareiden tulee noudattaa sääntöjä ja ohjeita.
    Kokeen järjestäjä tai ylituomari eivät vastaa kokeen aikana koiralle aiheutuneista vahingoista.
  2. Arvostelu
    Koiran arvostelussa tulee noudattaa ehdotonta puolueettomuutta. Kokeen tapahtumat on rekisteröitävä sellaisina kuin tuomari itse on ne nähnyt.
    Koiralle tulee aina tehdä oikeutta. Mikäli tuomari huomaa, että koiraa aiotaan auttaa sääntöjen vastaisesti, on tästä heti huomautettava ohjaajalle.
    Koiran arvostelu tulee aina suorittaa rakentavassa hengessä.
    Arvostelun voi muodostaa seuraavien asioiden pohjalta:
    • lähtö
    • työskentelytapa (maa-/ilmavainuinen)
    • jäljestämishalukkuus
    • työskentelyn etenevyys
    • kulmien selvittämiskyky
    • maalimiehen tunnistaminen
    • yleisvaikutelma jälkikoirana
    • riistahavainnot ja muut mahdolliset häiriöt jäljellä
    • muut tuomarin harkinnanvaraiset asiat
  3. Jäljestämisaika
    Mikäli koiran eteneminen on hidasta ja tuomari toteaa, että niin hitaalla ja/tai epävarmalla työskentelyllä ei sääntöjen määrittelemän ajan puitteissa päästä jäljen loppuun, voi tuomari harkintansa mukaan keskeyttää koesuorituksen.

D. Ylituomarin tehtävät ja velvollisuudet

Ylituomari vastaa kokeen virheettömästä kulusta ja huolehtii siitä, että arvostelut tulevat suoritetuiksi oikein ja yhdenmukaisesti.
Kokeen ylituomarin on aina ennalta tutustuttava koejärjestelyihin ja varmistauduttava siitä, että koetoimikunta on tehtäviensä tasalla.
Ennen koetta
Sovittava koetoimikunnan kanssa koepäivän aikataulusta ja koirien lukumäärästä luokittain.
Alkupuhuttelu
Ylituomari suorittaa alkupuhuttelun. Alkupuhuttelussa on hyvä selvittää mm. seuraavat asiat:

  • ohjaaja on velvollinen pitämään koiran kytkettynä. Koiran harhautuessa jäljeltä on ohjaajan seurattava sitä.
  • nopean koiran jarruttamisvelvollisuus
  • koiran auttaminen ja tiimityöskentely
  • valitusmenettely
  • koiran rankaiseminen

Tuomarikertomus
Kertomukseen tulee merkitä kokeessa toimineet tuomarit ja heidän arvostelemansa luokat ja koirat.
Kertomusta laadittaessa tulisi harkita oliko kokeessa jotain erittäin hyvää tai huonoa. Ainakin seuraavia asioita tulisi lyhyesti käsitellä:

  • ylitoimitsija / koetoimikunta
  • mahdolliset harjoitusarvostelijat
  • hyväksyttiinkö/hylättiinkö
  • maasto
  • sää
  • jälkien pituus ym.
  • merkitseminen
  • opastuksen taso
  • mahdolliset riistahavainnot

Kokeen jälkeen
Valmistauduttava pitämään kokeen päätöstilaisuudessa rakentava yhteenvetoarvio koirien suorituksista ja kokeen kokonaiskulusta.

Koiran sulkeminen kilpailusta
Koira, joka käyttäytyy vihaisesti kilpailun aikana, suljetaan tuomarin päätöksellä. Jos sulkeminen tapahtuu vihaisuuden takia, täytyy siitä laittaa merkintä tuloslistaan.

Palkintosijat
Jos on useampi arvosteleva tuomari, he keskenään neuvottelemalla sopivat luokkavoittajat. Koiria ei kuitenkaan ole pakko sijoittaa paremmuusjärjestykseen, jos kukaan ei ole selvästi parempi muita.

E. Koetoimitsijat

Jälkioppaat
Oppaan tehtävät ovat erittäin vaativat ja vastuulliset.

  • tuomarin kanssa maastoon lähtee jälkioppaaksi yksi jäljen merkanneista
  • oppaan täytyy pysyä jäljellä ja kulkea ryhmän viimeisenä vaikka koira ja tuomari poikkeaisivatkin jäljeltä.
  • antaa tuomarille yleisselvityksen jäljestä
  • huolehtii siitä, että tuomari on aina selvillä jäljen sijainnista ja kulkusuunnasta
  • koiran kadottaessa jäljen on siitä ilmoitettava tuomarille.
  • kerätä kaikki jälkimerkit pois jäljestyksen jälkeen
  • välttää turhaa keskustelua ja ei saa tupakoida.

Jäljentekijä

  • lähtee kävelemään jälkeä vastaavan koetoimitsijan antamana kellonaikana
  • jättää smellerin muovipussissa sovittuun paikkaan jäljen alkuun
  • jättää lähtöön kolme ensimmäistä etumerkkiä.
  • kerää loput etumerkit pois (esim. taskuun tai muovipussiin), mutta jättää kulmamerkit
  • erittäin ryteikköiseen tai erittäin huonon näkyvyyden omaavaan paikkaan voi joitakin etumerkkejä jättää
  • menee sovittuun aikaan maaliin muitten maalimiesten kanssa sattumanvaraiseen järjestykseen.
    Maalimiehet voivat sijoittua luonnollisesti esim. istua tai maata (kokeen tarkoitus on jäljitellä kadonneen ihmisen etsimistä).

Koetoimikunta

  • koetoimikuntaan kuuluu vastaava koetoimitsija ja tarvittava määrä muita toimihenkilöitä.
  • anoo kokeen kennelpiiriltä.
  • suunnittelee ja tekee jäljet
  • hankkii riittävästi jäljenmerkkaustarvikkeita ja ilmoittaa kävelijöille, millä väreillä jälki on merkitty.
  • varaa koepaikalle maastokartat ja jälkikoesäännöt
  • hankkii palkinnot
  • huolehtii, että paikalla on ainakin yksi kompassi.
  • laatii koeohjelman
  • hoitaa kokeen yleishuollon järjestämisen
  • hoitaa jälkien arvonnan
  • varaa maastokortit, koepöytäkirjan ja koirakohtaiset pöytäkirjat.
  • huolehtii kuljetusten järjestelyt (koirat, ohjaajat, oppaat ajoissa jäljelle)
  • hoitaa tuomarien kuljetuksen
  • huolehtii koirakohtaisten pöytäkirjojen puhtaaksi kirjoittamisen ja koepöytäkirjan täyttämisen, sekä niiden eteenpäin toimittamisen.

F. Tuomarin koulutusohjeet

Hikijälkikokeen arvosteleva tuomari omaa ylituomaripätevyyden.
Tuomarikoulutuksessa noudatetaan SKL-FKK:n ohjetta Palkinto-, arvostelu ja ylituomareiden koulutus ja pätevöiminen sekä toiminta.
Lisäksi tuomarikoulutukseen osallistuville asetetaan seuraavat vaatimukset.
Henkilö on suorittanut hyväksytysti koetoimitsijakurssin osat 1 ja 2.
Hän on osallistunut ao. kokeen järjestelytehtäviin vähintään viisi kertaa.
Toiminut koiranohjaajana hikijälkikokeessa vähintään viisi kertaa, joista vähintään kerran avoin- tai voittajaluokassa.
Pätevöidyn hikijälkikokeen ylituomarin tulee olla Suomen Kennelliiton ja Suomen Vihikoirayhdistyksen jäsen.

Harjoitteluaika:
Alkaa Suomen Vihikoirayhdistyksen järjestämällä tuomarikoulutuksella, jossa kouluttajina toimivat pätevöidyt hikijälkikokeen ylituomarit.
Harjoittelija arvostelee yhdessä virallisen tuomarin kanssa.
Virallinen tuomari antaa arvostelun harjoittelijan kyvyistä toimia tuomarina.
Harjoittelija arvostelee vähintään 10 koiraa ainakin kahden eri tuomarin alaisuudessa kahdessa eri kokeessa.
Harjoittelija tekee kirjalliset harjoitusarvostelut.
Suomen Vihikoirayhdistys päättää esitetäänkö SKL-FKK:lle harjoittelijan pätevöimistä tuomariksi.
SKL-FKK myöntää tuomarioikeudet.

Tuomarioikeuksien säilyttäminen:
Tuomarin on kahden vuoden aikana osallistuttava ainakin kerran jälkikokeeseen joko ohjaajana, toimitsijana tai tuomarina sekä osallistuttava Suomen Vihikoirayhdistyksen järjestämään jatkokoulutukseen vähintään joka toinen kerta.

 

 

Vihikoira

  • Jälkikoira
  • Erinomainen hajuaisti
  • Lempeä, leikkisä, herkkä ja itsepäinen
  • Korkeus urokset 68 cm ja nartut 62 cm (+/- 4 cm)
     

Vihikoira

Jäljestys

© Maple Bay Bloodhounds, Tiina Laukkanen