Martta tuli minulle kesäkuussa 2000. Sen kasvattivat Heather ja Peter Whitcomb Thetford Mines'sta Kanadasta (Heathers Bloodhounds).

Martan emä oli Can Ch. Heathers Truly Raising Cain eli Candy. Martan isä oli BISS/BIS Int Am & Can Ch. Heathers Nimrod Stew Unplugged eli Stewie.

Se jätti meidät ja lähti Sateenkaarisillalle liian aikaisin 10,5 vuoden iässä. Martta kuoli syöpään.

Martta oli pentu, jota olin odottanut kauan, oikea todeksi tullut unelma, kun se saapui 9-viikkoisena Kanadasta. Sittemmin se kasvoi täyttämään kaikki odotukseni ja enemmänkin, paitsi ettei se koskaan saanut pentuja.

Mutta kehässä, jäljellä ja kotona – se saavutti enemmän kuin olin koskaan voinut toivoakaan. Se tuli multivalioksi, sijoittui useasti ryhmässä (mukaan lukien yksi RYP-1), se oli ensimmäinen pelastuskoirani (TSE ry.), jonka kanssa kävimme useissa kadonneiden ihmisten etsinnöissä, mutta ennen kaikkea se oli paras ystäväni, joka rakasti olla mahdollisimman lähellä minua.

Martta oli hyvin hellä ja se rakasti olla silitettävänä. Se rakasti nukkua sohvalla vieressäni pää sylissäni kun katsoin TV:tä. Viimeisen vuoden ajan diagnoosin jälkeen se jakoi myös sänkyni loppuun asti.

Martta oli luonteeltaan ulospäin suuntautunut, leikkisä ja iloinen. Vielä muutama päivä ennen lähtöään se leikki suosikkikumilelullaan kuin nuori pentu. Se oli lauman kuningatar ja määräsi lauman vauhdin kun leikittiin.

Martta sai Suomen Vihikoirayhdistyksen "Vuoden Vihikoira 2002"- sekä "St. Hubertus 2007"-palkinnot. Vuonna 2007 Martta tuli Suomen Kennelliiton Vuoden Näyttelykoira -kilpailussa jaetulle sijalle 66. vain neljällä näyttelyllä. Kun lasketaan tältä listalta pelkät ajavat koirat (ryhmä FCI6), sijoitus on upeasti kahdeksas.

Myös vihikoirien hikijäljellä Martta kilpaili voittajaluokassa.

Meillä on kova ikävä sinua rakas Turre-Elina!

© Tuula Granström

© Tuula Granström